On se saatana kumma, että pitää roikkua siinä takapuskurissa kilometritolkulla. Kurkitaan oikein sivulta milloin päästään ohi, mutta sitten kun tulee tilaisuus, jäädään kuitenkin siihen taakse roikkumaan kuin mokomakin perskärpänen.
En voi sille mitään, että eniten ahdistun liikenteessä henkisesti siitä, että toinen auto tulee ihan kiinni takapuoleen. Mitä enemmän on vauhtia, sitä enemmän ahdistaa. Jos vauhtia on yli 80 km/h ja takana tulijasta ei näy taustapeilin kautta edes ajovaloja, on turhan monta sataa kiloa peltiä ja muuta materiaalia liian lähellä toisiaan. Luulisi olevan roikkujallekin epämieluista ottaa tuulilasilleen milloin nastat, milloin irtokivet, lumet, roiskeet ja muun loskapaskan, mutta ilmeisesti se roikkuminen on sitten vaan niin mukavaa - tai sitten joku tekee tilastollista tutkimusta siitä, kuinka monella on rekisterikilpi kiinni ristipääruuveilla. Tuntuu, että omalla automerkillä tai mallillakaan ei ole mitään merkitystä siihen, että takapuskurista löytyy aina joku onnenonkija. Yleensä tämä perskärpänen ajaa Audilla - vaikea edes arvailla, miksi.
Joskus näitä roikkujia on hauska yrittää yllättää. Täytyy myöntää, että liioitellun nopea hidastaminen esim. töyssyyn, hidasteeseen, korokkeeseen tai risteykseen saa aikaan mukavaa tyydytystä. Varsinkin, jos onnistuu näkemään taustapeilistä puskurissa roikkujan ilmeen, kun tämä yrittää samassa tahdissa pysäyttää oman kulkineensa. Myös se jarrujen kirskuminen on ihan miellyttävä ääni. Olen pahoillani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti